Kategoriat
Raskaus & Synnytys

Kaksi erilaista imetystarinaa – miksi täysimetys onnistui tällä kertaa?

Mä tiedän että imetys on dominoinut blogini palstatilan mutta arvatkaa mitä: se dominoi elämäänikin! Imetän vieläkin sata kertaa päivässä (ja yössä). Ferhat sanoi sen hyvin: “Sä todellakin sait haluamasi TÄYSimetyksen.”

Sitä paitsi, pieni osa teistä haluaa lukeaa imetyksestä lisää – olkoon tämä postaus omistettu juuri heille ja koko sydämestäni toivon että myös jollekin, joka kamppailee oman imetyskokemuksensa kanssa.

Mulla on kaksi lasta mutta kaksi aika erilaista imetystarinaa takana. Esikoisemme syntyi 2/19, kuopus 8/20. Sama äiti, samat rinnat (ja samat matalat / olemattomat rinnanpäät). Esikoista osittaisimetin ja imetys päättyi kokonaan 3 kk jälkeen. Kuopusta täysimetin melkein kuusi kuukautta, kunnes en enää kestänyt hänen koiranpentuilmettä kun koko perhe söi yhteisen pöydän äärellä, ja nyt olemme pari viikkoa vaille puoli vuotta aloittaneet kiinteät.

Miksi imetys onnistui tällä kertaa niin hyvin? Avaan omat kokemukseni ranskalaisilla viivoilla, jotta niistä olisi mahdollisimman helppo ottaa vinkit. Toistan: kokemukset ovat omiani, jokainen äiti ja lapsi on erilainen – kuten omatkin lapseni ovat sen minulle osoittaneet…

ESIKOINEN

  • spontaani alatiesynnytys rv 39+3, synnytyspaino 3300 g (52 cm)
  • toiveena täysimetys
  • tarkoitus oli viettää pari päivää perhepesähotellissa ennen kotiinlähtöä
  • vauva oli kuitenkin jatkuvasti itkuinen vaikka olikin kokoajan rinnalla. Vauvan imuotetta tarkistettiin ja se oli hyvä, mutta rinnan saaminen suuhun oli vaikeaa matalan rinnanpään takia. Otettiin rintakumi avuksi
  • lähtöpäivänä tarkistettiin paino, joka oli laskenut yli 10 % ja määrättiin lisämaito (korviketta). Kysyttiin, että halutaanko lähteä kotiin vai jäädä vielä yhdeksi yöksi seuraamaan imetystä. Olisin halunnut palavasti kotiin mutta vielä enemmän toivoin täysimetystä, joten jäätiin perhepesähotelliin
  • kotona pumpun äärellä pystyin tarjoamaan vauvalle lisämaitona omaa maitoani. Lisämaidon tarve tuntui kuitenkin vain nousevan ja lopulta olin kolmen ruokailutavan vanki: imetys, pumppaus, korvike. Vauvan paino nousi hitaasti vaikka lisämaidon määrä kasvoi (neuvolan ohjeiden mukaisesti)
  • painonnousun hitaudesta huolimatta vauva nukkui ruokailujen välissä tosi pitkiä aikoja. Häntä piti aina herättää syömään 3-4 h välein
  • ensimmäinen tiheän imun kausi n. 4-viikkoisena: en ollut tottunut, että muuten pitkiä pätkiä nukkuva vauva haluaakin kokoajan tissiä ja erehdyin luulemaan, että oma maito ei riitä. Lopetin pumppaamisen (en kai ehtinyt edes pumpata syöttöjen välissä) ja annoin syöttöjen jälkeen korviketta
  • toinen tiheän imun kausi n. 7-viikkoisena: sama juttu, olin vakuuttunut että nyt hän haluaa vain pullosta eikä koskaan tyydy tissiin eikä häntä sinne enää koskaan saa; aloin pumppaamaan kunnes pikkuhiljaa pumpun saaliit vain suretti ja 3 kk kohdalla maitoa ei enää tullut ollenkaan

Esikoisen kohdalla olin motivoitunut täysimettämään mutta loppujen lopuksi en tiennyt imetyksestä juuri mitään. En sisäistänyt, että tiheän imun kaudella vauva saattaa ihan oikeasti asua rinnalla vuorokauden ympäri. Ja kun vauva hylki rintaa, mulla ei ollut keinoja opettaa hänet takaisin siihen.

Nyt jälkeenpäin mietittynä, jos olisin herättänyt vauvaa useammin syömään, hän ei olisi välttämättä herännyt aina niin nälkäisenä ja rintamaito olisi saattanut riittää ilman lisämaitoa. Näin imetyskertoja olisi tullut enemmän ja maidontuotanto olisi tehostunut. Vähemmän nälkäisenä vauva olisi myös maltannut paremmin etsiä matalaa rinnanpäätä ja olisimme saattaneet päästä rintakumista eroon. Rintakumi oli itselläni ainakin kunnon mood killer ja vaikutti maidon tuloon.

Imetys oli pumppuineen ja lisämaitoineen aina vain sellaista säätöä eikä se koskaan tuntunut kivalta ja palkitsevalta. Rintakuminkin kanssa vauvalla oli vaikeuksia syödä ja syöttöjen jälkeen hän ei koskaan ollut tyytyväinen. Korvikkeeseen siirtyminen tuntui todella helpottavalta.

Nyt vauva on ensi viikolla kaksivuotias täysin terve taapero.

KUOPUS

  • spontaani alitiesynnytys nipin napin rv 37+0, synnytyspaino 2700 g (48 cm)
  • toiveena täysimetys, “korjaava” kokemus
  • synnytys meni hyvin mutta pienen koon takia jouduimme pariksi yöksi sokeritarkkailuun. Jokainen mittaus jännitti koska pelkäsin sen johtavan lisämaitoon. Mutta vauva “pääsi läpi” jokaisesta mittauksesta ja kotiuduttiin kahden yön jälkeen
  • rinnanpäät olivat yhtä matalat kuin esikoisenkin kanssa, mutta vauva jaksoi “taistella” imuotteen kanssa parikytkin minuuttia ilman ongelmaa. Ihan jokainen huoneeseen astunut kätilö, joka näki kuinka sinnikkäästi yritimme harjoitella oikeaa otetta, ehdotti rintakumia. Aistin kuitenkin alusta asti, että tämä vauva on kärsivällinen ja rauhallinen, hän jaksaa kyllä, ja lopulta en joutunut turvautumaan rintakumiin kertaakaan
  • vauva söi alusta asti vähintään vuorokauden jokaisella tunnilla. Hän osasi ilmaista nälkämerkit selkeästi ilman kiukkua (tai sitten osasin vain itse lukea niitä paremmin kuin esikoisen kanssa). Olin päättänyt että vaikka tämä lapsi haluaisi viettää rinnalla 24/7, voimavarojeni mukaan annan sen tapahtua
  • kun maito nousi rinnalle, rinnanpäät olivat tavallistakin matalimpia, mutta joskus jos otteen saamisessa kesti vieläkin pidempään, pumppasin pahimman paineen ensin pois

Kuopuksen kanssa meillä ei ole ollut mitään imetyksen liittyvää ongelmaa “olosuhteista” huolimatta (pieni syntymäpaino tai 1,5 v isosisko vaatimassa omiaan). 2 kk syötin pelkästään rinnasta mutta sitten opeteltiin myös pulloon. Aluksi se oli hankalaa, mutta nykyään vauva ottaa pullosta helposti, jos olen itse muualla. Vauva kasvaa reilu kilon kuussa eli maitoa riittää hyvin vaikka esikoisen kohdalla olin kuvitellut että näin runsaat imetyskerrat tarkoittavat päinvastaista.

Kuopuksen kanssa sain tosiaan korjaavan imetyskokemuksen. Olen päättänyt, että puolen vuoden jälkeen imetys saa jatkua jos on jatkuakseen – en ota paineita pumpata pullomaitoa ja jos olen poissa kotoa, en aio murehtia että ovatko rintani saaneet tarpeeksi stimulaatiota tai onko vauva tässä välissä valinnut pullon lopullisesti. Imetys saa jatkua juuri niin luonnollisesti ja helposti kuin mitä se on tähän asti ollut ja jos ei jatku, onhan hän jo “iso” poika. <3

Olen ylpeä meistä kaikista: minusta ja esikoisesta kun yritimme toiveeni mukaisesti ja minusta ja kuopuksesta kun onnistuimme toiveeni mukaisesti. Pian kuopuskin on terve taapero ja tuskin yhtään sen terveempi kuin “korivikevauva” isosiskonsa.

Ja vielä viimeisenä haluan sanoa: täysimetys onnistui 50 % Imetyksen tuki -Facebook-ryhmän ansiosta ja 50 % intuitiolla. Se tiivistää hyvin sen, mistä imetyksessä on kyse: tietoa täytyy olla, omia vaistoja unohtamatta.

Mikäli teillä on mitä tahansa kommentoitavaa tai kysyttävää, pistäkää viestiä kommenttiboksiin. 🙂

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet

Viisikuinen vauva on aika ihana <3

Joko mun pieni vauva täyttää ensi viikolla viisi kuukautta!? Olin ajatellut että kirjoitan vauvakuulumisia vasta puolen vuoden tienoilla mutta sitten tajusin että 6 kk vauva on jo ISO vauva ja haluan kylpeä hetken vielä tässä pikkuvauva-ajassa…

Viisikuinen vauva (tai ainakin meidän Deniz, hihi <3) on aika ihana. Isosisko ja hänen touhunsa ovat kiinnostavinta maailmassa ja baban kanssa nauretaan makeimmat naurut. Mutta tapa, jolla hän katsoo minua – katseen perusteella voisi luulla, että sen suurempaa rakkautta ei ole olemassakaan. Kohtaamme yön aikana miljoona kertaa ja silti aamuisin hänen syvänsiniset silmänsä loistavat siitä onnesta, että hän näkee minut.

Joko olen oikeasti luonnonlahjakkuus, köh köh, tai meidän lapsemme ovat vain niin perustyytyväisiä (tai sekä että), ja tämänkin kerran tuntuu, että Deniz vain luiskahti osaksi perhettämme – kuin hän olisi kuulunut tänne aina. Kaikki on mennyt niin upeasti ja tuntunut tosi helpolle. Hän tosiaan heräilee edelleen yöllä tosi paljon ja olin vielä viime viikolla tosi väsynyt asiaan. Mutta sitten tajusin että oikeasti mua väsyttää muutto ja työt ja se että jään miettimään kaiken maailman asioita syöttöjen välissä. Kun mieli on muista asioista selkeä, herätykset ei tunnu aamulla juuri missään. (Koska se katse. Ja kahvi.)

En tykkää kauheasti jakaa lapseni mittoja ja mitä he “osaavat” tehdä tietyssä iässä. Muistan kirjoittaneeni sellaisen postauksen kun Ela täytti 1 kk ja jotenkin se tuntui heti julkaisun jälkeen väärältä. Äideillä on somessa vertailtavaa ihan riittävästi muutenkin ja äidinvaiston ääni voi sammua herkästi, jos jäädään muiden kokemuksiin kiinni. Mulla on myös joku ihme vastarannankiiskin vaihe menossa kun haluaisin demonstroida kaikkia hulinatermejä ja unikouluja vastaan. (Vaikka juuri vähän aikaa sitten käytin itsekin Denizistä hulinavaiheen nimitystä ja Elallekin olemme pitäneet unikouluja.) Juuri nyt tuntuu siltä että haluan antautua kaikelle mitä lapseni kaipaavat. Väsytän vain itseäni kun mietin että pitäisikö vauvaa sittenkin opettaa tutille tai mittauttaa esikoisen rauta-arvo yöherätysten takia, kun voin vain tarjota tissiä ja syliä – vaikka “joutuisinkin” tekemään sitä se 12 kertaa yössä.

(Tai sitten olen lopullisen burn outin partaalla ja kaikki keinot on jo käytetty loppuun… 😄)

(Ja rehellisesti ei Deniz osaa edes tehdä mitään, mistä kertoa. Hän vain köllöttelee ja nauttii elämästä ja maidosta. 😄)

Mutta, mikä parasta – ihan okeasti, rutiineja rakastavana ihmisenä haluaan purskahtaa itkuun onnesta – MEILLÄ ON SELKEÄ PÄIVÄRYTMI! He herää molemmat samoihin aikoihin (aina jompi kumpi herättää toisen), ja kun Ela menee ulkoilemaan, on Denizin ensimmäisten päiväunien vuoro. Hän voi nukkua ne kätevästi ulkona vaunuissa kun me leikitään yhdessä tai sitten kotona kun Ela on isän kanssa ulkona ja mä tadaa, omassa rauhassani tekemässä töitä tai vaikka lukemassa kirjaa! (Tai juomassa sitä kahvia ja keräämässä itseäni.) Elan ainoat päiväunet ja Denizin toiset päiväunet alkavat myös samaan aikaan, vaikka toki Deniz ei jaksakaan samanlaisia maratonpäikkyjä mitä isosiskonsa. (Vielä tulee jaksamaan, vaikka niihin opettaminen olisi viimeinen tekoni tässä maailmassa.) Eikä tämä lopu tähän: Deniz nukkuu viimeiset päikkärit kun Ela menee toisen kerran ulos, hallelujah!!! LISÄÄ omaa rauhaa siis myös illasta. Olisipa se aina näin. (Mutta todennäköisesti kaikki heittää häränpyllyä heti sillä hetkellä kun julkaisen tämän postauksen.)

Esikoisesta ja myös viimeisen viiden kuukauden ajalta olen oppinut, että kaikki vain paranee ja helpottuu mitä isommaksi lapsi kasvaa. Mutta silti, huomaan jatkuvasti toivovani, että aika voisi pysähtyä juuri tähän.

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com