Kategoriat
Hyvinvointi Perhe & Ihmissuhteet

Mistä haaveilla kun on jo kaikkea?

Päiväni vaihtelevat vauvakuplasta vauva-arkeen. Kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Esimerkiksi vauvakuplassa itkettää kaikki: äsken itkin kun tajusin, että olin syönyt raskaana merilevää ja “altistanut Denizin hengenvaaraan”. Aamulla itkin kun hymyilin hänelle ja hän hymyili takaisin. Ei siihen enempää vaadita.

Myös vauva-arjessa saa iloita ja surra. Aamupäivisin olen Aurinkolahden aurinkoisin ihminen (pun intended): matkalla leikkipuistoon kahvi yhdessä kädessä työnnän sisarusvaunuja toisessa ja tunnen että homma on hanskassa. Iltaisin imetysmaratonien aikana sydän haluaa hajota sataan osaan kun esikoinen hakee sohvan nurkasta eteiseen potkimaan palloa enkä pääse nousemaan heti sillä tai seuraavallakaan minuutilla. (Hän on puolestaan Aurinkohden fiksuin puolitoistavuotias koska hän tarkkailee syöttöjään eteisen peilin edestä nähdäkseen potkiiko oikein. Mistä hän on sen hoksannut?!)

Mulla on kaikkea: arkea hauskuuttava taapero, sylissä vauva ja kotona puoliso, jolla on mahdollisuus olla paljon kotona. Ei yksi vaan kaksi yritystä ja työ, jota rakastan ja jota voin tehdä nyt tai äitiysloman jälkeen myöhemmin. Ja vähintään WhatsAppin päässä kaikki läheiset ihmiset.

Siksi jäädyin (enkä heittänyt haastetta eteenpäin, mikä tylsimys) kun ystäväni tägäsi minut Instagram storyyn ja kysyi, mistä haaveilen. En keksinyt muuta kuin “uudesta pesukoneesta”, vaikka vanha toimii edelleen ihan hyvin (painotus sanalla “ihan”) ja uusi pesukone lisäisi onneani ehkä promillen verran kuukauden ajaksi. Sen jälleen sekin onni tasoittuisi ja itkisin taas kuukausia sitten syötyä merilevää ja sitä, etten pääse leikkimään pallolla.

Toki voisin haaveilla mahdottomista asioista kuten siitä, että vuorokaudessa olisi lisää tunteja, jotta voisin nauttia tästä kaikesta enemmän ja jotta esimerkiksi ehtisin tehdä sitä rakastamaani työtä paremmin. Tai iltapäivästä Julian McMahonin kanssa. (Mä edelleenkin joskus leikittelen ajatuksella, että törmään häneen jossain ostoskeskuksessa ja sitten selviää että hän on tullut vain mun takia Suomeen koska olen niin vannoutunut fani. Okei, siinä oli mun vastaus: SIITÄ mä haveilen!)

Voisin haaveilla myös kokonaisista yöunista, mutta sitten en saisi 4-6 mahdollisuutta yössä ihailla mun täydellistä poikaa ja joskus siinä samalla makuuhuoneen ikkunasta myös nousevaa aurinkoa. Voisin haaveilla raskauskilojen karistuksesta mutta on kiva muistaa kertoa itselleen että “niin kauan kuin imettää ei saa laihduttaa”. Voisin haaveilla suuremmista asiakkuuksista niin somessa kuin mediatoimistollemme BETTERillekin mutta se vaatisi enemmän töitä ja se taas vaatisi lisää niitä tunteja vuorokauteen.

Totean siis suupielet donitsien jäljiltä suklaassa ja terveet lapset jo yöunilla, että juuri nyt, Julian McMahonia lukuun ottamatta, mulla on kaikkea.

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Hyvinvointi

Korvien välissä olevia tavoitteita (are there any other kind?)

Mä en ole täydellinen ihminen. Olen kuitenkin sinut monen epätäydellisen ominaisuuteni kanssa: mua ei haittaa kulkea ryppyisessä kauluspaidassa tai olla hienossa ravintolassa se ainoa henkilö, joka ei osaa syödä etiketin mukaisesti (tai kunnolla edes haarukalla ja veitsellä). Mä olen sinut mun menneiden ja luultavasti tulevienkin mokien kanssa ja useimpina päivinä tykkään itsestäni juuri sellaisena kuin olen. Painotus tietysti sanassa “useimpina”.

Vaikka nykyminä on ok ja nykyhetki vielä enemmän kuin ok, on kiva asettaa tavoitteita. Välillä myös sellaisia, jotka eivät ole riippuvaisia mistään tai kenestäkään muusta kuin itsestään. Etenkin nyt, kun epävarma yrittäjyys ja toisaalla kiireinen arki pienen kahden lapsen kanssa tekevät toistenlaisten tavoitteiden (menestystä, rahaa, viisi kiloa pois, enemmän unta, mitä näitä nyt on) toteutumisesta hieman haastavaa…

Näiden tavoitteiden toteutuminen lähtee korvien välistä ja pysyvät niin kauan kuin ne ovat itselleen tärkeitä. Luulen, että olisin vähän vielä kivempi ja vielä vähän onnellisempi ihminen, jos…

Muistaisin kirjoittaa jokaisen näkemisen jälkeen tapaamilleni ihmisille kiitosviestit WhatsAppiin

Olisin täysin tyytyväinen itseeni näin viisi kiloa isompana

Minulla olisi parempi ryhti. Ja muistaisin harjoitella lantiopohjalihaksiani säännöllisesti

Olen loistava laatimaan budjetteja. Kunpa vain pysyisin niissä

Lukisin enemmän uutisia ja useimmista eri lähteistä

Pysyisin vain yhdessä hajuvedessä. Mikään ei ole ihanampaa kuin haistaa tietystä hajuvedestä joku tuttu ihminen. Ostin uutta hiuslakkaa ja se tuoksui ihan ystävälleni Tinalle. Mäkin haluan että joku haistaa minut heidän kylpyhuoneissaan

Onnittelisin aina muita heidän syntymäpäivinään ja muistaisin ne ilman Facebookiakin

Kiroilisin vähemmän. Tosi paljon vähemmän…

Sanoisin enemmän ei (kiitos)

Kehuisin muita vähän enemmän, pelkäämättä väärinkäsityksiä. (Tapasin viime viikolla erään viehättävän naisen, jonka kanssa puhuttiin alustavasta yritysyhteistyöstä. Mun teki mieli kertoa, että hän on mun mielestä tosi kaunis mutta pelkäsin hänen luulevan että yritän mielistellä tieni kauppoihin.)

Tekisin vähemmän töitä (mutta tienaisin toki enemmän)

Hymyilisin vastaantulijoille kun se tuntuu oikealta, myös silloin kun en ole varma hymyilevätkö he takaisin. Tarjoaisin apuani useammin, myös silloin kun en tiedä saanko sitä koskaan takaisin. Kertoisin tunteistani, vaikken tietäisi vastattaisiinko niihin takaisin

Tekisin aina kaiken niin, etten tietäisi tuleeko mitään takaisin

Tarkistaisin mahdolliset kirjoitusvirheet (kuten tämän otsikonkin) enkä vain olettaisi olevani aina oikeassa tai tulevani ymmärretyksi joka tapauksessa

Kuvassa kanssani poseerama donitsi on Round Helsingistä, jossa myydään vain vegaanisia donitseja. <3 (Iso-Roba 16)

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com